Siirry sisältöön

Muotoilu

Betoniviidakon muotoiluosaaminen perustuu vahvaan materiaaliosaamiseen ja tuotantomenetelmien tuntemiseen.

Betonin valmistamisessa muotin tekeminen on se vaihe, jossa idea ensimmäisen kerran kohtaa materiaalisen todellisuuden. Muotilla on ratkaiseva vaikutus siihen, miltä valettu betonipinta näyttää ja muotin valmistuskustannukset ovat merkittävä osa lopputuotteen kustannuksia. Muotin suunnitteluun kannattaa siis panostaa.

Optimitilanteessa esimerkiksi julkisivun esteettinen suunnittelu ja muottitekniikan pohdinta aloitetaan varhaisessa vaiheessa rakennusprojektia. Tällöin on helpompi suunnitella esteettis-tekninen kokonaisuus siten, että muotille tulee mahdollisimman paljon toistoja ilman että se tuottaa esteettisesti monotonista tulosta. Joskus voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä esim. siirtämällä yhden ikkunan paikkaa 15mm.

Betoniviidakon rooli projekteissa vaihtelee tarpeen mukaan. Joskus konsultoimme vain muottiteknisissä asioissa ja toisinaan meiltä tilataan myös julkisivukuvioinnin esteettinen suunnittelu. Esimerkkeinä näistä Portus ja Jousenpuisto.

Portus

Capellanranta

Jousenpuisto

As Oy Jousenpuisto

Kruunuvuorenranta

Kruunuvuorenrannan koonta-asema

Länsimetro

Länsimetron Tapiolan asema

Ainoa

Kauppakeskus Ainoa